Historiaa

Kerhon alku juontaa vuoteen 1981 jolloin paikallinen harrasteautotoiminta oli saanut suuret mittakaavat kerhotoiminnan aloittamiseksi. 
Kerho perustettiin 1.2.1981 Kimmon, Riston ja Timon toimesta, ensimmäinen paikallinen autonäyttely pidettiin vuonna 1982 silloisen Rengas-Lampisen tiloissa (nyk. Vianor), tälle seurasi jatkoa seuraavana vuonna 1983 joka pidettiin Porvoon Urheiluhallilla. Myös vierailuja olemme tehneet 80-luvun alkupuolella Ahvenanmaalle.
Myös 90-luvun puolenvälin tienoilla olemme pitäneet autonäyttelyitä Kokonniemen jäähallilla sekä 90-luvun lopulla Custom Car Club keräsi rahaa Porvoon Sairaalan lasten-osastolle järjestämällä hyväntekeväisyystapahtuman/ näyttelyn yhteistyössä moottoripyöräkerho Cherubsien kanssa ravintola Nevadan (WSOY-talon) piha-alueella. Erinäisiä reissujakin on tullut tehtyä vaihtelevalla tahdilla Tampereen Hot Rod Rock Showhun, Helsingin American Car Showhun sekä Ruotsin Västeråsiin. Leikkimielisiä talviriehojakin olemme jär-jestäneet vuosittain. Vuosituhanteen vaihteen jälkeen Custom Car Clubin toiminta hiipui hiipumistaan kunnes vuonna 2011 alkoi uudelleentulemisen aika, kasvaneen kiinnostuksen ja harrastamisen myötä, kerho sai taas uutta voimaa, ja näin ollen saatiin taas pyörät pyörimään kerhon osalta. Suuri kiitos kuitenkin edellisille hallituksille, että jaksoivat pitää kerhoa hengissä hiljaiselon aikana.